Jäsenet
Vesa Järvensivu – laulu
Minulle musiikki on ollut jonkinlainen joka mutkan takaa tuleva takiainen, josta en ole päässyt eroon. Olen aika ajoin tosissani yrittänyt, mutta jotenkin olen aina sotkeutunut mukaan. En tee musiikkia siksi, että kokisin maailman menettävän jotakin erinomaisen merkittävää, vaikka en alalla olisikaan. Olen laulajana siksi, että puhtaan itsekkäästi pidän laulamisesta. Se on mielestäni itseilmaisun muodoista paras, ja jokaisen ihmisen tulisi sitä harrastaa. Lue lisää >>
Mikko Kaski – rummut
Tässä työssä ei ole koskaan samanlaista keikkaa ja olen tutustunut ja saanut soittaa monien hienojen tyyppien kanssa. Lue lisää >>
Mika kuuli ihmeellisen maailman äänet ensimmäistä kertaa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa marraskuun 20. päivänä... Lue lisää >>
Olen A.Aallon Rytmiorkesterin perustajajäsen, ja olen soittanut rytmikitaraa bändissä alusta saakka. Laulujen tekeminen on aina ollut minulle tärkeä osa-alue muun musisoinnin ja keikkailun ohella. Omien biisien syntymisen myötä heräsi ajatus perustaa yhtye, Lue lisää >>
Ali Ahmaniemi – basso
Synnyin joulupäivänä vuonna 1979 Tampereella, missä olen käytännössä
elellyt koko ikäni pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Asustelin
lapsuuteni ja nuoruuteni kahden isoveljen ja yhden pikkusiskon
kiusattavana Lielahdessa. Lue lisää >>
